lauantai 16. maaliskuuta 2013

UNbelievable

Eilen illalla myöhään tuli kutsu etsintäkeikalle (#12), jonne lähdettiin heti auringonnousun jälkeen, sillä kyseessä oli sairas koira, jolla päivittäinen lääkitys. Oltiin aamukahdeksalta paikalla. Mulla oli epämiellyttävä tunne tulevasta jo senkin vuoksi, että karkurista ei ollut puhdasta hajua ja perheessä oli useampi muukin koira. Näytettiin Ipelle kaikki muut koirat - se on hauska kun se on juuri sen verran kiinnostunut muista koirista, ettäkauempaa kaula pitkällä nuuskaisee, että ketäs te olette. Sen jälkeen muut koirat on ihan ilmaa sille.


Mentiin suoraan jäälle, talon rantaan, josta lähti katoamispäivän (kolme päivää vanhat) jäljet kohti järven selkää. Sää oli aivan tyyni ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Pakkasta oli kuitenkin varmaan vielä 15 astetta aamusta ja Ipe nosteli aluksi tassuja, mutta jäällä aurinko lämmitti mukavasti.
Annoin hajun ja tapahtui juuri niinkuin pelkäsin. Ipe vaikeroi ja keksi kaikkea muuta kuin hommia. Ei edennyt niin mihinkään. Pomppi vaan naamalle, kaivoi lunta ja rallatteli menemään. Jonkin verran tuijotti oikealle, muttei kuitenkaan sellaista selvää merkkausta. Käveltiin vähän ympäriinsä, vasemmalle lähti kauheella höökillä, mutta parin liinanmitan jälkeen kääntyi kannoillaan ja tuli semmonen ilkikurinen "näkänää, juksasin!" -ilme naamallaan pupuloikkia takaisin päin.  
Tarkisti vähän matkaa jälkiä järvelle päin, muttei edennyt sinnekään. Oikealle sitten lähti ja kolusi rantoja pitkin, muttei kyllä tehnyt oikein töitä. Alkoi sitten ihan tosissaan vääntämään rautalangasta, että mitään hommia en enää tee, nyt sitä herkkua tänne ja äkkiä! Istui eteen, katsoi hetken oikealle vielä, muttei kunnon merkkausta tai ilmaisua. Tai ainakaan sellaista, mihin olen tottunut. 

Menin omistajan luo kauemmas jäälle ja sanoin, ettei Ipe ole kyllä tekemässä mitään hommia. Käytiin läpi mahdollisia skenaarioita ja kerroin rehellisesti, etten tiedä miten Ipe reagoisi siihen, että koira olisi esim. tippunut heikkoihin jäihin (järvessä voimakkaita virtauksia), joka oli omistajan pelko. Pyysin, että mennään takaisin rantaa (oltiin edetty n. 300m) jossa koittaisin vielä kerran antaa hajua. Yksi perheenjäsenistä oli löytänyt edelliseltä illalta tuoreempia jälkiä jonkin matkan päässä. Päätettiin käydä tsekkaamassa ne. Otin Ipen liinasta pois ja annoin sen skannata rantaa matkalla niemen kärkeen. Se ennätti sinne jo ennen meitä ja näin jo kauempaa, että nyt se taisi nostaa jäljen. Jäi pyytävästi odottelemaan mua ja malttamattomana katseli perään, että joko tullaan. 

Niemen kärjessä pistin Ipen takaisin liinaan ja annoin hajun. Halusi ottaa hajun (ihme kyllä!) ja heti nuuhkaisun jälkeen nosti katseen "merkitsevästi" kohti etelää niemen suuntaisesti. Lähti liikkeelle ja näin heti, että nyt ollaan töissä. Eteni huolellisesti ja aika rauhallisesti. (Ipen rauhallinen on siis se, ettei liinassa ole vetoa, mutta silti saa hikihatussa puuskuttaa, että pysyy perässä...) Nousi muutaman kymmenen metrin jälkeen jäältä ylös niemen rinnettä. Maasto oli tiheää kuusikkoa, jossa oli taas kelpo työ pysyä perässä ja olla sotkematta liinaa tuhannen mutkalle. 

Ipe eteni varmasti ja ylempänä rinteessä näkyi suhteellisen tuoreita, isoja jälkiä. Olin niin hyvilläni, että nyt oli sentään jotain konkreettista suunta-arviota koiran olinpaikasta. Haistoi tarkasti yhden pissan ja eteni tiheää ryteikköä. Oltiin tultu noin 200 metriä kun Ipe pysähtyi kuin seinään. Tuijotti eteensä ja häntä alkoi vienosti ja anteeksipyytävästi heilua. Mitä kettua - en nähnyt eteenpäin niin pitkälle kuin Ipe ja kun pääsin vähän lähemmäs, niin huomasin järkytyksekseni, että siinä se etsittävä koira seistä töröttää aivan patsaana kuusen juurella, noin 10 metrin päässä Ipestä!?!?! Whaaaaat?!!

Tämä 75-kilonen, jättiläisen kokoinen ja ryvettynyt koira seisoi siinä tyynenrauhallisena, eikä tehnyt elettäkään suuntaan tai toiseen. Siinä ne Ipen kanssa tuijottelivat rauhallisesti toisiinsa, Ipe oli ihmeellisen rento ja näytti juuri siltä, kuin olisi viestinyt kaverille "moi! sori kauheesti kun häiritsen, mutta me nyt tultiin hakeen sua". Ainoa, mitä tajusin siinä puolishokin ja hämmennyksen tilassa tehdä, oli kuiskata Ipelle "wau, mahtava tyttö(!)", jolloin Ipe tuli luo pyytämään palkkaa. Koira vaan jäi seisomaan siihen samaan paikkaan ihan hievahtamatta, joten palkkasin ensin Ipen ja soitin sitten omistajan paikalle (joka oli jääny jäälle, kun noustiin rinteen ryteikköön). Vilkuilin vielä tuon tuosta, että oliko jättiläinen vain mystinen näky vai onko tää ihan todellinen tilanne. 

Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen (jonka aikana syötin huomaamattani Ipelle kokonaisen pussillisen kanafileitä ja kyynelehdin ilosta ja latelin kuiskien kaikki tuntemani hemmottelu- ja kehusanat sille) omistaja tuli ryteikön läpi ja meni koiran luo. Kun hän pääsi koiran lähelle, niin se ikäänkuin heräsi horroksesta ja alkoi heiluttaa häntää ja liikkua. Pahimpien skenaarioiden vuoksi omistajalla ei ollut hihnaa mukana, joten annoin Ipen liinan, johon koira solmittiin ja sitten lähdettiin kotiin päin. Jäälle päästyä koira oli jo ihan rento ja iloinen, haistelivat Ipen kanssa toisiaan.

Olin aivan äimänä koko tapahtuneesta. Tietenkin aivan järjettömän onnellinen, mutta niin loputtoman hämmästynyt jäljestyksestä. Ipe on normaalisti erittäin vieraskorea maalikoiraa kohtaan, tosietsinnöissä tämä on vielä korostuneempi piirre. Etsijäkoiran tehtävä on nimenomaan jättää hajurako ja ilmaista maali kauempaa, jottei karkuri säikähdä ja ota jalkoja alleen. Hajurako on Ipen kohdalla tarkoittanut jopa puolen kilometrin matkaa, tuulesta riippuen. Voiko olla todellista, että tämän sairaan koiran kanssa Ipe teki poikkeuksen ja johdatti mut suoraan kadonneen luo? En-voi-uskoa-tätä-todeksi. Miten paljon enemmän nuo koirat tietää, aistii ja tulkitsee karkurin hajusta kun me osataankaan arvata?

7 kommenttia:

  1. Vau, olen jo pitkään seuraillut teidän blogia ja teette Ipen kanssa mahtavaa työtä! Mahtavaa että koira löytyi hyvässä kunnossa! Pystyyköhän noihin hommiin ryhtymään esimerkiksi shetlantilaisen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kivaa, että jätit kommentin. :)
      Etsijäkoirahommia voi harrastaa kaiken rotuisten koirien kanssa! Olen harkinnut Fanninkin rekrytoimista harrastukseen mukaan. Toki pieni koko rajoittaa esim. umpihankijälkiä tms., mutta fysiikanlakien rajoissa voi pienelläkin koiralla harrastaa.

      Suosittelen ERITTÄIN lämpimästi etsijäkoiratoimintaa, meille se on ollut kyllä todellinen henkireikä ja erinomaista vastapainoa agilitylle! Tässä harrastuksessa olen oppinut lukemaan koiraani enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, joten sikälikin äärimmäisen hyödyllinen harrastus. Lisäksi tää on koiralle aivan huippuhauskaa, nenätyöskentely kun on niin luontaista ja mielekästä koiralle kuin koiralle.

      Poista
  2. Huh, kylläpä jännitti lukiessa, että miten tässä käy! Hienoa että koira löytyi kunnossa ja mahtavaa työtä Ipeltä!

    VastaaPoista
  3. Oi, hienoa! Näitä tosietsintäjuttuja on aina niin mielenkiintoista lukea! :) Onneksi tämä tarina päättyi näin hienosti!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Anne ja Tiina.
    Jännittävää ja mielenkiintoista tämä on ihan käytännössäkin - siksi niin valtavan hieno ja antoisa harrastus!

    VastaaPoista
  5. Hyvä Ipe!! Mahtijuttu, että karkuri löytyi ehjänä ja hengissä!

    VastaaPoista
  6. Tee työtä, jolla on tarkoitus. Hyvä tytöt! :)

    VastaaPoista